TÄYSPALVELU
Kiireisen arjen pelastaja!
Kun turvaudut täyspalveluun, hoidamme kaiken puolestasi. Nimensä mukaisesti täyspalvelu tarkoittaa sitä, että teemme kaiken työn puolestasi; hoidamme hinnoittelun, esillepanon, järjestämisen ja myynnin, sekä tietysti tilityksen. Arvokkaampiin tuotteisiin asennamme hälyttimiä.
Täyspalvelun avaus maksaa 10 €, eikä sisällä muita maksuja myyntipaikasta. Myynnin tuotto jaetaan "fifty-fifty"-periaatteella puoliksi, eli provisio on 50 %.
Myyntiaika on noin neljä viikkoa (28 pv). Aloituspäivänä vain tuot kaikki tavarat kerralla PikkuSiiliin. Täyspalveluun voit tuoda myyntiin keskimäärin neljän Ikea-kassillisen verran tavaraa ja voit myydä sen kautta esimerkiksi vaatteita, leluja, pelejä ja kirjoja.
Mikäli sinulla on kuitenkin suurempi määrä tavaraa myytäväksi, ilmoitathan siitä meille palvelua varattaessa.
Tilitämme myyntituotot sinulle valitsemallasi tavalla, käteisellä (maksimissaan 100 € asti) tai tilille.
Myyntijakson päätyttyä tavarat tulee noutaa seuraavana päivänä aukioloaikojen puitteissa. Noutamattomat jääneet tavarat siirtyvät PikkuSiilin omistukseen.
Ohjeet hyvään täyspalveluun
Otamme täyspalveluun myyntiin vain vastapestyjä, siistejä, ehjiä ja värinsä sekä muotonsa säilyttäneitä nykyaikaisia lastenvaatteita. Vaatteet otetaan myyntiin sesongin mukaan, eli kevät/kesä ja syksy/talvi.
Pakkaa tavarat kasseihin tai laatikoihin, sekä kiinnitä niihin esim. nitojalla tai teipillä laput, joissa on selkeästi etu- ja sukunimesi. Huomioithan, että et välttämättä saa takaisin tuomiasi kasseja, joten ÄLÄ pakkaa tavaroita esimerkiksi "suosikkikassiisi".
Pyydämme pakkaamaan lelut ja pelit, jotka sisältävät pieniä irto-osia, sekä pienet vaatteet kuten sukat, alusvaatteet ja sukkahousut uusiin, läpinäkyviin minigrip-pusseihin myyntiin sopivissa erissä sekä kokomerkittyinä. Napilliset vaatteet ja bodyt tulisi napittaa kiinni. Huomioithan myös, että leluissa ja peleissä tulee olla kaikki osat tallella.
Asiakkaan tulee katsoa tarkasti läpi myyntiin tuomansa vaatteet ja tavarat.
Veloitamme jokaisesta täyspalveluun sopimattomasta tuotteesta 50 snt/tuote (esim. likaiset tai rikkinäiset tuotteet).
PikkuSiili pidättää oikeuden jättää laittamatta myyntiin tavaroita, jotka eivät täytä em. vaatimuksia.
Varaus on aina sitova!
Mikäli varausta ei peruuteta varausehtojen puitteissa, PikkuSiilillä on oikeus veloittaa yhden viikon myyntipaikkavuokra.
Halutessasi toimitamme myymättä jääneet tuotteesi lähialueen hyväntekeväisyyteen.
Mitä tuoda myyntiin?
Myyntiin voi tuoda kaikkea lapsiin ja äitiyteen liittyvää vaatetta ja tavaraa. Hyvin myyvät myös lelut, pelit ja kirjat.
Huom! Emme ota myyntiin aikuisten vaatteita, eli 50-170 cm ovat lasten täyspalveluun sopivat koot, sekä selkeästi lapsille/nuorille suunnatut XS-M koot.
Täyspalvelupaikkaa voi tiedustella, otamme niitä kerralla rajallisen määrän.
Tiedustelut sähköpostitse info@kirppispikkusiili.fi